21.05.2021

Huippumyyjä Antti Pukema palasi Profinderiin

Antti Pukema oli huippumyyjä, joka halusi kehittyä vielä paremmaksi. Profinderilla johdon ja tiimin tuki mahdollistivat tämän.

Antti Pukema pohdiskeli vuoden 2021 alkupuolella tulevaisuuttaan. Hänen silloinen työpaikkansa oli sinänsä mielekäs, mutta jotain uupui. Hän kaipasi uusia haasteita.

Silloin puhelin pärähti. Siellä oli Antin entinen esihenkilö Profinderilta, Ari Piiparinen.

– Ari otti yhteyttä ja kysyi, että kiinnostaisiko palata. Juttelimme muutaman kerran firman tulevaisuuden suunnasta ja panostuksista. Kun ymmärsin, että myyntityö ja myynnin kehittäminen ovat Profinderillä ihan keskiössä, päätin tulla takaisin, Antti kertoo.

Antti aloitti Profinderin avainasiakaspäällikkönä huhtikuussa 2021. Vaikka työ ja kollegat olivat osittain tuttuja, vuodessa oli tapahtunut paljon uutta.

– Profinder on mennyt todella vahvasti yrityskaupan jälkeen eteenpäin. Olemme vieläkin kohtuullisen pieni ja startup-henkinen yritys, mutta toimintamme on hyvin ammattimaista. Varsinkin johtaminen on kehittynyt huimasti.

Profinderissä huippumyyjä auttaa asiakkaitaan löytämään asiakkaita

– Datan avulla voimme auttaa asiakkaitamme löytämään uusia potentiaalisia asiakkaita. Koska haluamme, että Profinder on lähivuosina jokaisen myynti- ja markkinointijohtajan mielessä, meidän pitää tuottaa aitoa arvoa heille. Tässä kohtaa data tulee apuun. Pystymme kertomaan heille, millaisia heidän parhaat ostavat asiakkaansa ovat.

Antin työnkuvaan kuuluu myyntityö kaikkine vaiheineen: prospektointi, kontaktointi, kartoitus, ratkaisuehdotus sekä kauppojen viimeistely. Ennen kaikkea hän auttaa asiakkaitaan löytämään datan avulla lisää asiakkaita.

Profinder on Antin mielestä tällä hetkellä erittäin houkutteleva työnantaja ennen kaikkea siksi, että se panostaa vahvasti jokaisen yksilölliseen kehittämiseen.

Kaikille työntekijöille on rakennettu oma osaamisen vuosisuunnitelma. Suunnitelmaan on kirjattu, missä ollaan tällä hetkellä, mikä on tavoite ja miten siihen päästään.

– Myyntityö ja myynnin kehittäminen ovat täällä isossa roolissa. Olemme rakentaneet yhdessä myynnin pelikirjan, jonka avulla käytännön myyntityö helpottuu. Ari esihenkilönä on välillä mukana myyntitapaamisissa, jonka jälkeen käymme läpi, miten tapaaminen pelikirjan mukaan meni. On erittäin motivoivaa, kun oma oppiminen on suunnitelmallista. Huippumyyjäkin voi oppia vielä paremmaksi.

Huippumyyjä on asiakkaan kumppani, jolta saa aina apua

Antti Pukeman tavoite on kehittyä huippumyyjänä asiakkaidensa kumppaniksi, jolta halutaan apua tilanteessa kuin tilanteessa. Profinderin hyvä henki kannustaa häntä siinä.

– Tiimimme pelaa hyvin yhteen. Tänne oli todella helppo tulla takaisin, ihan kun en olisi koskaan poissa ollutkaan.

Antin mielestä Profinderin myyntitiimi on myös sopivan kilpailuhenkinen. Tavoitteet ovat kovia, mutta niihin pääsemistä myös juhlitaan yhdessä. Yhteisiin vapaa-ajan harrastuksiin kuuluvat muun muassa biljardi ja padel.

– Totta kai meillä on pientä keskinäistä naljailua, mutta se on ihan tervehenkistä. Nautimme toistemme onnistumisista emmekä kampita toisiamme.

Antti Pukema:
Kolme tärkeintä hyvän työyhteisön ominaisuutta

  • Kilpailuhenkisyys ja tavoitteellisuus
  • Yhteisö koostuu erilaisista yksilöistä
  • Suora ja avoin kulttuuri

Etsimme tulevia huippumyyjiä joukkoomme!

Katso avoimet työpaikat rekry-osiostamme.