13.07.2021

Etätyö Espanjassa: Vaihtelua ja valohoitoa

Lokakuun sateiset aamut, jolloin verhot avatessaan näkee pelkkää harmaata. Maaliskuun sumuiset illat, jolloin tiet ovat vuoroin jäätä, vuoroin loskaa. Arki kulkee helposti Bermudan kolmiota kodin, työpaikan ja kaupan välillä. Välillä sentään iltalenkki, kuntosalikeikka tai ravintolailta. 

Paitsi, että koronatilanteen vuoksi viimeiseen puoleentoista vuoteen työpaikallekaan ei olla enää juuri menty. Ravintolat ja kuntosalitkin ovat olleet paikoin kiinni. Ystävät eivät ole uskaltaneet kutsua aina edes iltalenkille. Päivät täyttyivät Teams-kokouksista ja kotitöistä. 

Voisiko elämää elää joskus myös jotenkin toisin? 

Tätä kysyi itseltään pitkään myyntialalla toiminut Toni Kontiomaa keväällä 2020. 

Hän keksi ratkaisunkin. Etätyö Espanjassa. Vaimo oli heti mukana suunnitelmassa.

Mutka tuli kuitenkin matkaan. Tonin työnantaja ei tähän suostunut. 

Kun Toni vaihtoi viime kesänä töihin Profinderille, hän yritti uudelleen. Tällä kertaa suhtautuminen oli erilaista. Teams-kokouksiahan voi pitää mistä vaan ja maiseman vaihto voi jopa parantaa työntekijän työtehoa ja työhyvinvointia.

Toni lähti vaimonsa kanssa lokakuuksi Espanjan Fuengirolaan etätöihin. 

Fuengirolassa lokakuun keskilämpötila on vielä huikeat 22 astetta. Aikaero Suomeen on vain tunnin. Seudulla on paljon suomalaisia etätyöntekijöitä. Paikkakunnalla on siksi myös useita toimistohotelleja, joista voi vuokrata viihtyisän työpisteen. 

– Toimistohotellien hyvä puoli on se, että niissä on helppo keskittyä töihin. Netti toimii varmasti. Samoin ilmastointi. Halutessaan sieltä saa edullisesti aamiaisen ja lounaan, mikä helpottaa elämää. Jos kaipaisi seuraa tai aktiviteetteja työn jälkeen, niitäkin on tarjolla, Toni kertoo. 

B2B-myynti hoituu myös etätyönä

Perinteisesti B2B-myyjän työ Suomessa on perustunut asiakaskäynteihin. Jutustellaan, kahvitellaan ja puhutaan bisneksistä. Samalla tehdään uusia sopimuksia tai päivitetään vanhoja.

Ruuhkaisella pääkaupunkiseudulla kovin montaa asiakaskäyntiä ei myyjän päivään mahdu. Myös asiakkaiden aika on kortilla ja uuden asiakkaan kynnys suostua myyntitapaamiseen on usein korkea. 

Korona teki kuitenkin etätapaamisista arkipäivää joka alalla. Se muutti suomalaisten B2B-myyjienkin ajattelua ja toimintatapoja. 

– Aluksi oli vaikeaa pitää hyviä asiakastapaamisia Teamsissa. Vuorovaikutus on diginä erilaista etkä voi havainnoida samalla tavalla ihmisen eleitä ja olemusta. Kun siihen tottui, alkoi nähdä myös etätapaamisten hyvät puolet. Aikaa ei mene matkustamiseen. Tapaamiset on helppo pitää lyhyempinä ja asiakkaiden kynnys sopia tapaaminen on matalampi, Toni kertoo. 

Vaikka myyjät palailevat pikkuhiljaa takaisin työpaikoille, etätapaamiset ja digitaaliset tapahtumat varmasti jäävät B2B-myyjän työkalupakkiin. Ne säästävät aikaa ja ovat paikasta riippumattomia. Niiden rinnalle tulevat livetapaamiset ja asiakastapahtumat, joista tulee samalla entistäkin merkityksellisempiä.

Loppujen lopuksi B2B-myynnin hoitaminen virtuaalisesti ei ole mikään uusi juttu. Globaalit, digitaalisia palveluja myyvät B2B-yritykset, kuten vaikkapa Hubspot, Adobe ja Salesforce ovat tehneet B2B-myyntiä jo vuosikausia etänä. 

Miksi etätyö kannattaa?  

Profinderin asiakaskunta on tällä hetkellä pääosin Suomessa. Eikö B2B-myyjän olisi helpompi tehdä etätyötä kotitoimistolta tai vaikka mökiltä ja lähteä lomilla aurinkorannikolle? 

– Vaihtelu tunnetusti virkistää. Samoin auringonvalo, jota Suomessa saa tarpeeksi vain kesällä. Aloitimme vaimon kanssa aina työt aamuseitsemältä ja lopetimme kolmelta. Ajelimme vuokrafillareilla ja söimme päivällistä ravintoloissa, joten elämä oli erilaista kuin kotona, Toni miettii.

Etätyö Espanjassa kuulostaakin melkein kuin lomalta. Helteillä työnteko on Suomessakin vaikeaa. Eikö uhkana ole, että työntekijä unohtuu rannalle lomailemaan ja työt jäävät tekemättä? 

– Kyse on viime kädessä ihmisen työmoraalista. Sitä on tai sitä ei ole ja se tulee kyllä työnantajallekin ilmi ennen pitkää. Jos haluaa pitää arkena puolikkaan vapaapäivän, seuraavana päivänä tehdään sitten tuplasti töitä. Myyntityössä tulokset puhuvat puolestaan ja itse tein etätyöaikana Espanjassa jopa aiempaa parempaa tulosta, Toni miettii. 

Kun Tonilta kysytään vinkkejä etätöihin lähteville, hän miettii pitkään. 

– Espanjan pikkukylissä ei osata aina englantia eli espanjan taito auttaa. Asuntoja on tarjolla pilvin pimein, mutta on vaikea löytää mieluisaa, sillä Espanjassa vuokra-asuntojen kuviin ei ole tapana panostaa. Itse olen löytänyt lyhytaikaiset vuokra-asuntoni Facebook-ryhmistä. Kysyntä määrittää asuntojen vuokratason eli kesäkuukausina viikosta saa maksaa saman vuokran kuin talvikaudella kuukaudesta. 

Entä työnantaja? Miksi Profinder sallii satunnaisen etätyön ulkomailta ja jopa kannustaa siihen? 

Sitä täytyy kysyä Profinderin toimitusjohtajalta Ville Honkimäeltä: 

– Meillähän on tietysti oma lehmä ojassa. Haluamme meille parhaat tyypit töihin ja siksi meidän on oltava heille paras työnantaja. Tämän päivän talentit arvostavat vapautta, vastuuta ja vaurautta. Siksi rakennamme työkulttuuriamme ja pelisääntöjämme siten, että se tarjoaisi näitä kaikkia. Uskomme myös, että kun hyvälle tekijälle annetaan selkeät tavoitteet ja vapautta niiden toteuttamiseen, ihmeitä alkaa tapahtua, Ville Honkimäki Profinderistä pohtii. 

Etätyökokeiluista saatujen hyvien kokemusten jälkeen Profinder haluaa tarjota mahdollisuuksia etätyöhön muillekin. Koko henkilökunta lähtee viikoksi etätöihin Fuengirolaan syksyllä 2021.

– Olemme tehneet sopimuksen alueella sijaitsevan toimistohotellin kanssa. Sen ansiosta meillä on nyt tavallaan Espanjassa oma toimipiste ja työntekijöidemme lyhytaikainen etätyö Espanjassa on entistä helpompaa, Ville hymähtää. 

ETÄTYÖHÖN ULKOMAILLE? ÄLÄ UNOHDA NÄITÄ:

SOPIMUS

Työntekijän ja työnantajan kannattaa sopia selkeästi ja kirjallisesti etätyön kestosta, pelisäännöistä ja velvoitteista.

ASUMINEN

Jos lähdet itse omaehtoisesti etätöihin kodin ulkopuolelle, maksat yleensä itse asumisesi ja liikkumisesi. Huomioi, että se, että asunnossa on netti ei tarkoita, että nettiyhteys olisi nopea. 

OLESKELU- JA TYÖLUPA

EU-kansalaiset voivat oleskella ja tehdä töitä toisessa maassa kolmen kuukauden ajan ilman erillislupaa. Pidempiaikainen oleskelu on rekisteröitävä EU-maissakin poliisille. 

VEROTUS

Etätyöstä maksetaan verot normaalisti kotimaahan, jos etätyö ulkomailla kestää alle kuusi kuukautta kalenterivuoden aikana. 

VEROVÄHENNYKSET

Jos työnantaja ei ole lähettänyt sinua etätöihin ulkomaille vaan kyse on omaehtoisesta etätyöstä, et voi vähentää matkakuluja tai asumiskuluja verotuksessa. Voit kuitenkin saada saman kaavamaisen työhuonevähennyksen, jonka olisit saanut,  jos olisit tehnyt etätyötä kotona.

VASTUUNJAKO

Työnantajan ja työntekijän vastuut vaihtelevat sen mukaan, lähetetäänkö työntekijä ulkomaille etätöihin vai onko työntekijä omaehtoisesti lyhyen aikaa ulkomailla etätöissä. Jos yritys lähettää työntekijän, työnantaja vastaa muun muassa ulkomailla voimassa olevan tapaturmavakuutuksen hankkimisesta. 

SOSIAALITURVA

Työnantajalla on aina velvollisuus hoitaa työntekijänsä lakisääteinen sosiaaliturva riippumatta siitä, missä työtä tehdään. Lyhyet viikon parin etätyöt kuuluvat Suomen sosiaaliturvaan. 

Pääsääntöisesti etätyöntekijä kuuluu työskentelyvaltion sosiaaliturvan piiriin, jolloin sosiaaliturvamaksut maksetaan kyseiseen maahan ja oikeus sosiaaliturvaetuuksiin määräytyy työskentelymaan lakien mukaisesti. 

Työnantaja voi hakea Eläketurvakeskukselta tilapäistä etätyötä ulkomailla tekevälle työntekijälleen A1 todistuksen.  Todistuksen myötä työnantaja voi maksaa työntekijän sosiaalivakuutusmaksut koko ajan Suomeen. Työntekijän eläke kertyy tällöin Suomeen ja työntekijä voi olla oikeutettu Kelan maksamaan sosiaaliturvaan. Kaikkiin maihin, kuten esimerkiksi Thaimaahan, Yhdysvaltoihin tai Intiaan todistusta ei saa. 

Työntekijän kannattaa ottaa mukaan matkalle selvitys sosiaaliturvasta, verotuksesta ja työluvasta. 

VAKUUTUKSET

Tarkista, ovatko työnantajan ottamat vakuutukset voimassa etätyöaikana ulkomailla. Työnantajan ottama lakisääteinen tapaturmavakuutus ei lähtökohtaisesti kata etätyössä ulkomailla tapahtuvia tapaturmia. Etätyöntekijällä tulee siksi olla voimassa etätyövakuutus tai vapaa-ajan vakuutus.